Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.01.2012 - 12:13

NEULEITÄ,PUUTÖITÄ,HÄÄKAKKUJA ja MUMMUN MUSSUKAT Cool

Vaikka joulu jo mennyt mutta pakko laittaa ihan alkuun tämä ihana otos mummunmussukoista jouluaaton tunnelmissa.

Niin paljon aikaa vierähti taas ennenkuin sain itseni tänne taas päivittelemään tekosiani ja tuntosiani.Syksyllä pääsin töihin vanhusten hoitohommiin ja sekös sitten olevinaan uuvutti ja kiirettä teki ettei täällä ennättänyt kirjoitella,ja sitten jo joulukin tuli siihen samaan syssyyn Nolostunut.No turha selitellä kun iso osa syksystä mennyt myös sairaslomilla kun nuo paineet ja sokerit alkoi taas keljuilla urakalla ja vuorottelin sitten hetki töissä ja taas lepoa ja sitä rataa mennään yhä. Odotan vain että helmikuun jälkeen pääsisin vaihtamaan hitusen kevyempään työhön.

No en minä ihan toimettomana ole syksyä ollut kun olen minä saanut neulottua jotain ja leivottuakin...

Laitetaankos ensin suu makiaksi.Silmänisku

Poikammehan vei siis vihille vihdoinkin miniminiämme lokakuussa ja sinne sain kunnian tehdä mm. kakut ja tässäpä ensin sokeriton hedelmäkakku

Isäntä sitten valmisti perintökalun kiertämään sukumme juhlissa ,tämän 4-kerroksisen kakkutelineen

sommittelin telineelle kakkujen koristeita,mutta teline on isännän itse suunnittelema,puusta käsin valmistettu ja pohjaan poltamme jokaisen juhlan jälkeen nimet ja päivämäärän...Ja tällehän tulossa käyttöä taas ensi kesänä samoissa merkeissä Hymy

Ja telineelle sitten laitettiin nämä...

Hääparin kakku

Tässä kakut ovat viellä siirtämättä mutta tällaiset makeat herkut Hymy Kakuissa oli suklaamoussemarianne täyte ja kostutus salainen Silmänisku.Päällä valkosuklaa kermakuorrutus.Koristeet tehty vaahtokarkkitaikinasta liljamuoteilla ja värityksen niihin teki hääpari itse,olisin laittanut kuvan heidät tarkassa työntouhussa silmät ristissä mutta en taida saada siihen lupaa Nauru

Häät olivat onnistuneet ja ihanat,siinä alkoi tämä anoppi/äiti vetistelemään heti kun näki poikansa puku päällä alttarilla niin ylpeän onnellisena ja morsian oli kaunis kuin prinsessa.

 

No häistä käsitöihin pääsenkin tällä puvulla sutjakasti....

tämän pikkumekko-jakku yhdistelmän neuloin oman suunnittelun mukaan jostakin aikoinaan Lidlistä ostamani langasta,jossa on kultalankaa langassa mukana.No kuvassa puku on hiukka miten sattuu ja kuvattukin jo käytön jälkeen Silmänisku

Ja tämän kanssa olikin sitten sellaiset saappaat jalassa että loppuillasta jalat tulessa ja kun kotiin päästyä potkaisin (kiskoin) ne pois niin sen jälkeen en ole niitä ees vilkaissut...Nolostunut

Lisäksi olen neulonut itselleni tämän villatakki-pusero yhdistelmän taas soveltaen eri malleja ja villatakissa otin malliksi toisen villatakin jonka sain tyttäreltä ja tykkään sen muodosta

Tämäkin lanka on muuten ostettu Lidlistä nyt syksyllä,ihanan pehmoista ja ihana neuloa.

No tämän puseron olen neulonut Novitan Luxus Cottonista mitä ei enää valitettavasti saa Itku ihana lanka myös neuloa ja pitää..

Tähän otin mallin jostakin Novitan lehdestä.Alla pakko pitää toista puseroa mutta ihan kiva farkkujen kanssa.

Ja sitten syksyllä myyntiin tein pikkuisten myssy/tumppu/sukka settejä ja kaulureita

Tässä nippu menossa myyntiin vuoden ikäiselle...

...nämä sitten 0-3kk ikäiselle.Nämä neulottu seiskaveikalla.

Ja tietysti näiden lisäksi on mummunmussukat saaneet omansa mutta niitäpä kerennyt kuvata kun puikoilta suoraan käyttöön melkein menikin.Lisäksi sain juuri sunnuntaina valmiiksi isännälle villapaidan joka sekin kokeilusta jäi päälle käyttöön ja nyt työn alla samanmoiset villapaidat pojillemme,pääsevät miehet sitten pilkille jos tuo jää tuosta alkaa kestää...

Lisäksi olen alkanut virkata noista kerien lopuista hiljalleen isoäidin ruutuja että jos joskus saisin tehtyä sellaisen iiiiiiiiiiison torkkupeiton vaikka kahdelle..Silmänisku

Niin,pakkohan minun on ylpeillä minun taitavalla miehelläni lisääHymy Olen jo monta joulua haaveillut tallista minun seimihahmoille ja tänä jouluna sen sitten sain ja olen tosi ylpeä siitä...

Tämänkin isäntä suunnitteli ja valmisti töissä muiden töiden välissä..

ja tässä sitten mukana jo hahmotkin.

Ja tämän lisäksi sain sitten isännän tekemän lintulaudankin tuonne ulos meidän pikku lemmikeille,siitä vain muistanut kuvaa napata....

No siinäpä tuli käsityöt päiviteltyä mutta pakkohan minun on laittaa vielä kuva....

MUMMUN OMISTA MUSSUKOISTA jouluaattona odottamassa milloin pääsee avamaan paketteja joita olikin kuusen alla aivan valtava kasa,ei kuusen alus riittänyt...

No nyt sitten vain taas jatkamaan neulomista ja toivon ettette ihan kyllästyneet tähän minun vuodatteluun vaan käväisette viellä toistekin ja kommentitkin ihan kivoja lukea Nauru

NÄIDEN SYKSYN RUUSUJEN KERA TOIVOTAN PIRTEÄÄ TALVEA JA KEVÄÄN ODOTUSTA @->->-

Jaana kirjoitti 18.01.2012 - 22:55
Olipas mukava postaus. neuleesi ovat todella kauniita.
tilkkureppu kirjoitti 22.01.2012 - 12:42
Kyllä olet paljon ehtinyt tehdä kauniita ovat!
Anneli kirjoitti 25.01.2012 - 20:25
Mahtavan herkullisen näköistä kakkua !
Tuo tekemäsi juhla-asu on todella kaunis !

Mukavaa tammikuun loppua :)
Mirva kirjoitti 27.01.2012 - 07:04
Jostakin tänne "eksyin". Olipa kiva "kertomus". Erityisesti ihastuin tuohon seimeen ja sen hahmoihin. Ja kakut ovat upeita. Ja käsilläsi olet ahkeroinut. Teetkö nuo isotkin neuleet puikoilla vai käytätkö neulekonetta? Itse tein aikoinaan paljon neulepaitoja koneella.
Ulla's Quilt World kirjoitti 14.02.2012 - 17:36
Hyvää Ystävänpäivää!
Aivan ihania töitä!
terv. toinen Tilkkurinkiläinen :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

46v Pikkupojan 1v mummi ja 2v Pikku prinsessan mummi, lankojen ja kankaiden tuholainen.Päässä paljon suunnitelmia,korissa aloitettuja töitä ja kaapissa odottamassa lisää. Pikkuiset valloittaneet ajatukset ja mietteet ja kirjoitukset voi joskus olla kuin Höpsön mummin päiväkirjasta mutta tämän ymmärtää varmaan jokainen joka noita pieniä nököneniä vain sylissään pitelee.=)

 Olisi kiva jos kommentoisit ja kertoisit käynnistäsi sivuillani niin näin uutena löytäisin myös sinun sivusi joilla voisin vierailla. Kuvia töistäni löydät sivuiltani joten katsele ja kerro mitä mieleesi tulee tekosistamme.=)

Jos haluat kirjoitella henk.kohtaisemmin kirjoita sähköpostiin osoitteeseen

seiken@jippii.fi

KävijäLaskuri
Tällä hetkellä
ShoutBox
Translator/kääntäjä